tiistai, helmikuu 16. 2010
Valtioneuvoston sosiaali- ja terveyspoliittinen ministerivaliokunta sai taannoin valmiiksi ehdotuksen uudeksi terveydenhuoltolaiksi. Samantien keskustelu kääntyi siihen kuka voitti ja kuka hävisi. Tässä pelissä samalla hävisi taju siitä mitä oikein päätettiin. Esimerkiksi Keskisuomalaisen mielipidekirjoituksessa kansanedustaja Anne Kalmari kertoi mielestäni hieman toisenlaisen totuuden kuin mitä oikeasti tapahtui.
Ensimmäinen tosiasia on nimittäin se, että terveydenhuoltouudistusta ei lähdetä rakentamaan terveyspiirimallin pohjalle. Tämä olisi ollut kaikkien aikojen merkittävin keskittämisoperaatio ja hyvä, että se kaatui. Näin ollen sote-sektoria ei yhdistetä sairanhoitopiiriin. Ongelma tuo olisi ollut esim Kyyjärvelle siinä, että meillä olisi ollut valtuustossa yksi jäsen (siis jos kunnat olisivat valinneet, todennäköisesti suorilla vaaleilla ei yhtään), jolla ei käytännössä olisi ollut mitään sanottavaa mihinkään, vaikka 2/3 rahoistamme olisi siellä.